3.2.2014

Aikaa lapselle

Jokaisella ammattilaisella lasten parissa tulisi olla parempi mahdollisuus kuulla ympäröivät lapset.

Laki muodostaa perustason, kivijalan, jonka päälle rakennetaan laatu. Näin kuulin taannoin seminaarissa puhujan sanovan. Ja totta, näinhän sen pitäisi mennä. Vanhaa lakia uudistettaessa on olemassa jo jokin perustaso, johon toivotaan parannuksia ja päivityksiä. 40 vuotta vanha päivähoitolaki on ollut aikanaan valtava uudistus ja parannus, varsinkin äitien työssäkäynnin mahdollistajana. Tuo tarve on yhä olemassa, vaikka uuden varhaiskasvatuslain odotetaan tuovan monta muuta uutta parannusta tullessaan. Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, päivähoitoon ja vertaisryhmiin. Varhaiskasvatuksella on tavoite tukea myös perhettä kasvatustehtävässään. Lapsen etu toteutuu vain jos perhe jaksaa kokonaisuutena, lapsi on aina perheensä jäsen.

Kysyin mitä 6 vuotias eskarilaistyttöni toivoo eskari ajalta, mitä on laatu hänelle? Leikkimistä, kavereita, luistelua, eskarijuttuja ja laatu on hyviä juttuja. Kun kysyn päivästä, minulle kerrotaan mitä leikittiin ja kenen kanssa, mitä oli ruokana.

Mitä itse toivon vanhempana laadukkaalta varhaiskasvatukselta? Voivani olla turvallisin mielin päivän töissä, lapsestani pidetään huolta. Hän saa mielekästä tekemistä, ravintoa, kaverit ja huolehtivat ammattitaitoiset aikuiset. Lisäarvoa tuo kasvatuksen suunnitelmallisuus, oppiminen myös, olkoonkin, että suuressa ryhmässä yksilöllisyys jää usein taustalle. Arvostan sitä, että lapseni ja kasvattajien välillä on vuorovaikutus ja lämmin suhde. Lapseni tarpeet huomioidaan niin hyvin kun se on ryhmässä mahdollista. Tämä vaatii ryhmän kasvattajilta ammattitaitoa. Tärkein parannus minusta vanhempana olisi se, että lapsia olisi ryhmässä vähän vähemmän. Silloin jokaisella lapsella olisi useimmin mahdollisuus ehtiä kertomaan tärkeät asiansa aikuiselle, silloin ryhmä pääsisi ehkä vielä useammin luistelemaan tai hiihtämään. Lasten parissa työskentely vaatii ammattitaidon lisäksi loputonta kykyä huomioida ja arvioida lapsia. Lapsi oppii mallista, miten aikuiset puhuvat lapsille ja toisilleen. Lapset kuulevat ja huomaavat kaiken. Lapset ovat loputtoman kiinnostuneita kaikesta ympärillään, aikuisten, jotka lasten parissa työskentelevät pitäisi myös olla kiinnostuneita lapsista ympärillään, herkällä korvalla kuulla lasten tarpeita ja toiveita.

Varhaiskasvatuslaki uudistuessaan on toivottavasti kestävä taas monet vuodet. SuPer on mukana tuossa valmistelutyössä, tiukassa taloudellisessa puristuksessa. 95 prosenttia sektorilla työskentelevistä jäsenistämme toivoo uuteen varhaiskasvatuslakiin ryhmäkokokattoa. Tämä on tavoite. Tavoite, joka hyvin toteutuessaan tuo mukana syntyvät kustannuksen myöhemmin monin kertaisesti takaisin. Jokaisella ammattilaisella lasten parissa tulisi olla parempi mahdollisuus kuulla ympäröivät lapset ja jokainen lapsi tulisi kuulluksi. Ihan omana itsenään, huutamatta tai paikastaan taistelematta.
 

    Kommentit

    Lähetä kommentti