Yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimusneuvottelut jatkuivat 27.11.
Uudesta yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti jo yli kaksi kuukautta. Neuvottelut ovat edenneet hyvässä hengessä. Neuvotteluja osapuolina ovat työntekijäliitot SuPer, JHL, OAJ ja Talentia. Yksityisen varhaiskasvatusalan työnantajia edustaa Sivistystyöantajat Sivista.
Marraskuun loppuun mennessä neuvotteluissa on käsitelty lähes kaikki uuden työehtosopimuksen osa-alueet, kuten palkkamääräykset, työajat, vuosilomat ja poissaolomääräykset. Ensimmäisten kuukausien aikana neuvotteluissa on hahmoteltu tulevan sopimuksen rakennetta, sisältöä ja kipukohtia.
– Uuden työehtosopimuksen tekemisen yhteydessä on tärkeää tunnistaa kaikille osapuolille tärkeitä asioita ja pyrkiä löytämään kompromisseja, jotka eivät kuitenkaan heikennä tällä hetkellä voimassa olevia työehtoja, toteaa SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola.
Neuvotteluja jatketaan tiiviisti myös joulukuussa.
– Olen luottavainen, että kaikille osapuolille sopiva ratkaisu löytyy, ja varhaiskasvatuksen työntekijät ja työnantajat pääsevät tutustumaan uuteen työehtopimukseen hyvissä ajoin ennen sopimuksen käyttöönottoa, Parkkola jatkaa.
Yksityisen varhaiskasvatuksen työpaikoilla noudatetaan pääasiassa yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta 31.12.2025 asti, jonka jälkeen uusi työehtosopimus on tarkoitus ottaa käyttöön kaikissa yksityisen varhaiskasvatusalan työpaikoissa.
Lue lisää neuvotteluiden etenemisestä: Yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimusneuvottelut