SuPer-elämää-kampanja käynnistyy
SuPer on käynnistänyt jäsenten hyvinvointia tukevan SuPer-elämää-kampanjan, jonka tarkoituksena on muistuttaa liikunnan ja erityisesti arkiliikunnan merkityksestä. Tule mukaan, kaikki liike lasketaan!
Suomen Olympiakomitea haastoi SuPerin mukaan Toimintakykyinen Suomi -kampanjaan. SuPer otti haasteen vastaan ja haluaa olla tukena kaikille superilaisille oman hyvinvoinnin ja liikkumisen lisäämisessä.
Työpäivät tai -yöt ovat usein kiireisiä ja niiden jälkeen saattaa olla haastavaa lähteä urheilusuoritukseen, eikä näin tarvitsekaan tehdä. Kannustamme kaikkeen arkiliikuntaan, jokaiselle löytyy sopiva ja mukava tapa liikkua.
On tärkeää iloita liikkumisesta ja tuntea onnistumisen iloa ja ottaa liikkumisessa huomioon oma jaksaminen, mahdolliset sairaudet ja liikuntarajoitteet. Kaikille löytyy hyviä tapoja liikkumiseen. Tarkoitus on, että työn lisäksi kaikilla on voimia ja energiaa myös muuhun elämään. Otan itsekin haasteen vastaan ja haluan huolehtia jaksamisestani.
Otetaan yhdessä haaste vastaan ja lisätään liikkumista, ”kaikki liike lasketaan”. Rakennetaan yhdessä SuPer-elämää, jossa oma hyvinvointi on keskiössä. Olemme sen ansainneet!
Tsempataan toisiamme!
Puheenjohtaja Päivi Inberg
Katso kampanjan liikuntavideot ja osallistu some-kisaan!
SuPer-elämää starttaa 7.11. SuPerin Työmarkkinapäivillä. Vinkkejä liikkumiseen annamme videoilla, joilla SuPerin toiminnanjohtaja Tanu Heikkinen ja kehittämisjohtaja Jussi Salo näyttävät mallia liikkumiseen asiantuntija Elina Kiurun johdolla.
Katso ensimmäiseltä videolta lyhyt taukojumppa:
Katso koko soittolista.
Kuvassa SuPerin toiminnanjohtaja Tanu Heikkinen, asiantuntija Elina Kiuru ja kehittämisjohtaja Jussi Salo videoiden kuvauksissa.
Jaa kuva tai video ja osallistu some-kisaan!
Osallistu ja lähetä sinäkin lyhyt video SuPeriin ja kerro vinkkisi liikkumiseen ja hyvinvointiin arjessa. Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää meille kuvan omasta liikuntahetkestäsi ja vinkit tekstitervehdyksenä. Saatamme julkaista videoita ja kuvia SuPerin some-kanavilla.
Kaikkien videon tai kuvan vuoden loppuun mennessä lähettäneiden kesken arvotaan yksi Polar Unite ‑fitnesskello sekä muita mahtavia SuPer-palkintoja.
Osallistu kisaan näin:
1. Ota itsestäsi lyhyt video, jossa kerrot omat parhaat vinkkisi hyvinvointisi ylläpitämiseksi. Kyse voi olla liikkeestä, levosta tai jostain ihan muusta, jolla pidät huolta omasta jaksamisestasi. Voit myös ottaa selfie-valokuvan itsestäsi ja kirjoittaa vinkit tekstinä. Kuvaa video tai kuva puhelimella pystysuunnassa!
2. Lähetä video tai kuva teksteineen WhatsAppilla SuPerin numeroon +358 50 570 3600. Kerro viestissä nimesi ja kotikaupunkisi.
3. Julkaisemme osan lähetetyistä videoista/kuvista SuPerin some-kanavilla, mutta arvonta suoritetaan kaikkien lähettäneiden kesken.
4. Kaikkien kuvan tai videon ajanjaksolla 7.11.–31.12.2024 lähettäneiden kesken arvotaan yksi (1) Polar Unite ‑fitnesskello, 3 kpl sinisiä SuPer-elämää-rullareppuja ja 10 kpl sinisiä SuPer-elämää-juomapulloja.
5. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti WhatsApp-viestillä siihen numeroon, mistä viesti on lähetetty, ja samalla pyydetään toimittamaan postitusosoite palkinnon toimittamiseksi.
Kaikki ajanjaksolla 7.11.–31.12.2024 videon tai kuvan lähettäneet osallistuvat automaattisesti arvontaan. Viestejä voi lähettää useampia, mutta arvontaan voi yhdestä numerosta osallistua vain kerran.
Arvonnan järjestää Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer viikolla 3/2025.
Arvonnan palkinnot ovat yksi (1) Polar Unite ‑fitnesskello, 3 kpl sinisiä SuPer-elämää-rullareppuja ja 10 kpl sinisiä SuPer-elämää-juomapulloja.
Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti siihen numeroon, josta WhatsApp-viesti on lähetetty. Samalla voittajia pyydetään toimittamaan postitusosoite palkinnon lähettämiseksi.
SuPerin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
Osallistumalla tähän arvontaan osallistujat sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä. Arvonnan järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
Lähettäessään kuvan tai videon henkilö antaa Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry:lle luvan käsitellä lähetettyjä kuvia, videoita ja henkilötietoja Suomen lähi- perushoitajaliitto SuPer ry:n sosiaalisen median kanavilla sekä arvonnan suorittamiseksi. Pyynnöt tietojen käsittelyn muutoksista tai poistoista tulee lähettää salatulla sähköpostilla SuPerin tietosuojavastaavalle osoitteesta: https://securemail.superliitto.fi/