15.9.2020

SuPerin liittokokousta vietetään poikkeuksellisissa merkeissä

Neljän vuoden välein järjestettävä SuPerin liittokokous on alkanut. Liittokokousedustajat − sekä Messukeskuksessa että etänä − valitsevat liiton puheenjohtajiston sekä päättävät liiton toiminnan suuntaviivat.

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistutti avauspuheenvuorossaan merkillisestä vuodesta, jota korona edelleen siivittää. Hän painotti, että valtiolta tarvitaan apua koronakorvauksissa. Ilman superilaisia hoitajia ei suomalainen hyvinvointivaltio olisi näin hyvissä käsissä − hoitajilla on piinkova ammattitaito ja lämpöinen sydän.

− Ongelmat on luotu ratkaistavaksi ja me haluamme olla ratkaisukeskeisiä. Kovassa paineessa useimmiten yhteisöllisyys punnitaan. Me yhdessä hoidamme koronaakin, me yhdessä katsomme että meitä arvostetaan ja me jatkamme yhdessä koronan vastaista taistelua, Paavola kannusti.

KT Kuntatyönantajien puheenjohtaja Markku Jalonen.
KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen nosti esiin kuntien taloudellisten haasteiden lisäksi työhyvinvoinnin ja suuren muutoksen työehtosopimusten neuvottelujärjestelmään, minkä tuleva sote-sopimus tuo.

− Kiitän Superin jäsenistöä arvokkaasta työstä Suomen ja kunta-alan terveys- ja sosiaalipalvelujen tuottajina ja erityisesti koronakriisin hoitamisessa. Haluan toivottaa KT:n puolesta ja yhteistyön merkeissä SuPerin liittokokoukselle hyviä päätöksiä, Jalonen päätti.

Halin toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.
Halin toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Niin ikään Hyvinvointiala Halin toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas otti esille koronan. Hän muistutti, ettei tässäkin kriisissä tarvittava rohkeus saa tarkoittaa riskinottoa, vaan se on luovuutta ja halua oppia uutta. Rajakankaan mukaan SuPerin ja Halin yhteinen haaste on alan vetovoiman parantaminen ja alalle haluavien määrän kasvattaminen.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola puhui painokkaasti nykyisen työmarkkinajärjestelmän ja yleissitovuuden puolesta.

− Suomi on aina pärjännyt osaamisella ja se on menestyksen avain nytkin. Emme lähde osaamisen polkumyyntiin, vaan koulutetut alan ammattilaiset hoitavat meitä jatkossakin, Palola linjasi.

Hän muistutti, että kevään synkistä koronaennusteista on kuljettu kohti myönteisempiä näkymiä ja mitä paremmin tässä onnistumme, sitä parempi terveyden, talouden ja työllisyyden näkökulmasta. Siksi riittävän hoitohenkilöstön määrän turvaaminen on tässä tilanteessa erityisen tärkeää.

Mieskuoro Operamento
Juhlatunnelmaa nostattaa Mieskuoro Operamento.

Kokoustunnelmia

Kannatuspuheenvuoro

Äänestys

Kuvat: Marjo Koivumäki Studio Apris oy

Videon katsominen edellyttää, että hyväksyt markkinointievästeet.

Seuraa somessa: #superliittokokous2020 #sinäoletsuper #lähihoitaja #superliitto

Lue myös tiedotteet 15.9.