16.10.2024

Mitä yksityissektorin muutosneuvotteluista tulisi tietää?

Jos työpaikassasi alkavat muutosneuvottelut, sinun on hyvä olla tietoinen seuraavista asioista: 

Muutosneuvottelu on työnantajan ja työntekijöiden tai heidän edustajiensa välinen prosessi, jossa käsitellään työnantajan muutostarpeita, kuten irtisanomisia, lomautuksia tai muutoksia työsuhteen ehtoihin. Neuvotteluissa työnantaja esittelee harkitsemiaan muutoksia ja henkilöstölle annetaan mahdollisuus esittää näkemyksiään sekä vaikuttaa päätöksentekoon ennen työnantajan lopullista päätöksentekoa. 

Ennen muutosneuvotteluita työnantajan tulee kertoa  

  • Neuvotteluiden syy 
    Työnantajan on kerrottava muutosneuvottelujen syyt. Tämän tulee olla joko tuotannollinen, taloudellinen tai toiminnan uudelleenjärjestelyihin liittyvä syy. Tällainen on esimerkiksi tilanne, jossa yksikössänne on paljon tyhjiä asiakaspaikkoja ja kustannukset ovat suuremmat kuin tulot. 

  • Neuvottelujen tavoitteet ja vaikutukset 
    Työnantajan on kerrottava, mitä muutoksia suunnitellaan, kuten irtisanomiset, lomautukset, työtehtävien muutokset, osa-aikaistamiset tai organisaatiomuutokset sekä arvio edellä mainittujen toimenpiteiden määrästä. 

  • Neuvottelujen aikataulu 
    Työnantajan on ilmoitettava, kuinka pitkään neuvottelut kestävät ja milloin päätöksiä on odotettavissa. Muutosneuvotteluilla on laissa määritellyt minimiajat riippuen neuvottelujen laajuudesta. 

Henkilöstön edustus

Neuvotteluihin osallistuu yleensä henkilöstön edustajia, kuten luottamusmiehiä. Heidän tehtävänsä on varmistaa, että henkilöstön oikeuksia kunnioitetaan, ja he voivat tarjota sinulle lisätietoja tai tukea. Valitkaa työpaikallenne luottamusmies ennen muutosneuvotteluiden alkamista! Kannattaa olla rohkeasti yhteydessä luottamusmieheen.  


Muutosneuvotteluiden aikana 

Oikeutesi muutosneuvotteluissa: Sinulla on oikeus saada tietoa neuvottelujen kulusta ja olla tietoinen siitä, mitä päätöksiä neuvottelujen pohjalta tehdään. Voit myös olla yhteydessä henkilöstönedustajaasi.  

Lakien ja sopimusten noudattaminen: Muutosneuvottelut perustuvat yhteistoimintalakiin, ja työnantajan tulee noudattaa niihin liittyviä määräaikoja ja menettelyjä. Työntekijöillä on oikeus työsuojeluun ja asianmukaiseen kohteluun neuvotteluiden aikana.  

Työsuhteen ehdot ovat normaalisti voimassa: Normaalistikin työsuhteeseesi kuuluvat oikeudet ja edut ovat käytössäsi muutosneuvotteluiden aikana. Tällaisia on esim. työterveyshuolto. 

Vuoropuhelu muutosneuvotteluiden aikana tarkoittaa avointa keskustelua työnantajan ja työntekijöiden välillä, jossa pyritään yhteisymmärrykseen muutosten vaikutuksista ja mahdollisista vaihtoehdoista. Henkilöstöedustajan ja työyhteisön välillä kannattaa käydä aktiivista keskustelua koko muutosneuvotteluprosessin ajan. 


Muutosneuvotteluiden jälkeen 

Työnantaja voi toteuttaa harkitut toimenpiteet: Neuvotteluiden jälkeen työnantaja tekee lopulliset päätökset, jonka jälkeen työnantaja toimeenpanee mahdolliset irtisanomiset, lomauttamiset tai olennaiset ehtomuutokset (esim. osa-aikaistaminen).  

Älä suostu! Työnantaja saattaa ehdottaa sinulle esim. itse irtisanoutumista tällaisessa tilanteessa tai palkanalennusta. Tällaisiin ei tule suostua! Itse irtisanoutuessa voit menettää esim. irtisanomisajan palkkaa ja mahdollisesti joudut karenssiin ansiosidonnaiseen päivärahaan nähden. 

Työnantajan velvollisuus tarjota työtä: Sinun työsopimustasi ei saa irtisanoa, mikäli työnantajalla on tarjota sinulle toista työtehtävää. Työnantaja ei myöskään saa palkata uusia työntekijöitä samoihin tehtäviin kuin mistä on irtisanonut työntekijöitä, vaan työnantajan tulee tarjota kyseisiä työtehtäviä irtisanotuille työntekijöille takaisinottovelvoitteen perusteella (4-6kk), sama oikeus koskee myös lomautettuja työntekijöitä. 

Työsuhteesi ehdot: On tärkeää olla tietoinen oman työsuhteen ehdoista, kuten irtisanomisajasta. Irtisanomisaika määräytyy pääsääntöisesti työehtosopimuksen mukaan ja se riippuu työsuhteesi kestosta. (Huom. työsopimuksellasi on voitu sopia poikkeavasta irtisanomisajasta). Työnantajan tulee maksaa palkkaa myös irtisanomisajalta.  

Mahdolliset tuet ja korvaukset: Jos irtisanomiset tai lomautukset ovat mahdollisia, kannattaa selvittää, mitä tukea työnantaja tarjoaa (esim. uudelleensijoittamisohjelmat, koulutukset, taloudelliset korvaukset). Joutuessasi irtisanotuksi ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi TE-palveluihin, jonka jälkeen voit hakea ansiosidonnaista päivärahaa työttömyyskassasta (edellyttää kassajäsenyyttä sekä jäsenmaksujen maksua).  

Lisäksi sinulla on mahdollisuus hyödyntää työllistymisvapaata tietyin edellytyksin. Työnantajalla on myös velvollisuus tiedottaa tästä sinua tarkemmin. 


Jos sinulla jäi vielä jotain askarruttavia kysymyksiä muutosneuvotteluihin liittyen niin olethan ensisijaisesti yhteydessä luottamusmieheesi. Myös SuPerin verkkosivuilta löydät paljon lisätietoa muutosneuvotteluihin liittyen. Voit tarvittaessa olla myös yhteydessä SuPerin edunvalvontaan.