Työkyvyttömyys

Ammatillinen kuntoutus

Työeläkelaitosten järjestämä ammatillinen kuntoutus on ensisijainen vaihtoehto työkyvyttömyyseläkkeelle. Työeläkekuntoutuksen tavoitteena on edistää ansiotyössä pysymistä tai sinne palaamista ja näin vähentää tai ainakin myöhentää tarvetta siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Aloite kuntoutukseen voi tulla työntekijältä itseltään tai esimerkiksi työterveyshuollolta, esimieheltä tai työyhteisön jäseneltä. Ammatillisella kuntoutuksella parannetaan työn tekemisen edellytyksiä silloin, kun henkilö ei enää voi terveydentilansa takia jatkaa entisessä työssäsi.

Tavoitteena on siirtää tai estää odotettavissa olevaa työkyvyttömyyttä sekä auttaa jatkamaan työelämässä pidempään. Kuntoutus voi myös helpottaa pitkältä sairauslomalta töihin palaamista.

Kenellä on oikeus ammatilliseen kuntoutukseen?

Ammatillinen kuntoutus on tarkoitettu työikäisille, joita sairauden tai vamman vuoksi uhkaa lähivuosina työkyvyttömyys tai heikentynyt työ- ja ansiokyky. Työeläkelaitosten järjestämä kuntoutus on tarkoitettu vakiintuneesti työelämässä oleville. Oleellista on, että kyseisellä henkilöllä on viimeisen viiden kalenterivuoden ajalta työansioita vähintään 39 157,84 euroa (vuonna 2023).

Ammatillisen kuntoutuksen on oltava tarkoituksenmukaista. Ikä, ammatti, työhistoria ja koulutus otetaan huomioon tätä arvioitaessa. Jos henkilöllä on oikeus kuntoutukseen tapaturma- tai liikennevakuutuksen perusteella, ei työeläkelakien mukainen kuntoutus tule kysymykseen.

Kuntoutussuunnitelma

Ammatillinen kuntoutus on yksilöllistä ja se toteutetaan kuntoutettavan tarpeista lähtevän kuntoutussuunnitelman mukaisesti. Yleensä ensin selvitetään, voiko työtä jatkaa entisessä työssä työjärjestelyjen avulla. Vaihtoehtona voivat olla myös uudet tehtävät omalla työpaikalla.

Ammatillinen kuntoutus voi myös olla esimerkiksi koulutusta, kurssitusta tai työkokeilua. Oman yrityksen perustamista tai ammatin harjoittamista tuetaan elinkeinotuen avulla. Tuki on korotonta tai yleisen korkotason alittavaa lainaa tai avustusta. Kuntoutujalle voidaan myöntää myös harkinnanvaraista kuntoutusavustusta yritystoiminnan käynnistysvaiheessa.

Lisätietoja ammatillisesta kuntoutuksesta saa omasta työeläkelaitoksesta.

Kuntoutustuki ja työkyvyttömyyseläke

Alle vuoden kestävän työkyvyttömyyden aikaisesta ansionmenetyksestä Kela maksaa sairauspäivärahaa. Sairauden, vian tai vamman aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuessa vähintään vuoden ajan työeläkelaitos ja/tai Kela maksaa kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä. Työtapaturma- ja liikennevakuutukset ovat eläkevakuutukseen nähden ensisijaisia.

Työeläkelaitos voi myöntää työkyvyttömyyseläkkeen 17 vuotta täyttäneelle, joka ei ole täyttänyt ikäluokan alinta vanhuuseläkeikää. Työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi eläkkeensaajan saavuttaessa vanhuuseläkeiän. Kansaneläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää 16–64-vuotiaalle vakuutetulle.

Työeläkejärjestelmän työkyvyttömyysetuudet ovat:

  •     työkyvyttömyyseläke
  •     osatyökyvyttömyyseläke
  •     kuntoutustuki
  •     osakuntoutustuki.

Kuntoutustuki eli määräaikainen työkyvyttömyyseläke

Lyhytaikaisesti työkyvyttömälle henkilölle, jonka vamman tai sairauden arvioidaan paranevan kuntoutuksella, maksetaan kuntoutuksen ajalta kuntoutustukea. Kuntoutustuen edellytyksenä on, että vakuutetulle on tehty hoito- tai kuntoutussuunnitelma. Kuntoutustuki on työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen.

Jos työkyky ei palaudu, kuntoutustuki muutetaan työkyvyttömyyseläkkeeksi.

Osatyökyvyttömyyseläkkeestä turvaa osittaiseen työkyvyn menetykseen

Täyttä eläkettä maksetaan henkilölle, jonka työkyvyn menetys on vähintään 3/5 ja osaeläkettä henkilölle, jonka työkyvyn menetys on vähintään 2/5. Osatyökyvyttömyyseläke on määrältään puolet vakuutetun täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä.

Työkyky arvioidaan korostaen jäljellä olevaa työkykyä

Kun arvioidaan oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen, huomioidaan lääketieteellisten seikkojen lisäksi vakuutetun kyky hankkia ansiotuloja sellaisella saatavissa olevalla työllä, johon hänen kohtuudella arvioidaan kykenevän. Arviossa otetaan huomioon koulutus, aikaisempi toiminta, ikä, asuinpaikka ja muut niihin rinnastettavat seikat.

Työkyvyttömyyseläkkeen edellytykset ovat pääpiirteittäin samat kaikilla työaloilla. Julkisella puolella sovelletaan yleisen työkyvyttömyyden lisäksi myös ammatillisen työkyvyttömyyden määritelmää.

Omalta eläkelaitokselta saa henkilökohtaista neuvontaa työkyvyttömyyseläkkeestä.