Kolumni: Uskotaanko työpaikalla hoitajan sanaa?

Sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa on tehty useiden vuosien ajan työhyvinvointikyselyjä. Nyt myös Valvira on alkanut kysymään omavalvonnan perään ja todennut, että hyvinvointialueiden omavalvonnan laadussa ja resursseissa on paljon vaihtelua. 

SuPer on toistanut tätä samaa asiaa monta kertaa. Omavalvonta on lakisääteinen ja se on tehtävä henkilöstön kanssa, jolloin myös henkilöstön sana tulee kuulluksi. Kyse taitaakin olla siitä, uskotaanko henkilökunnan sanaa. Tällä en tarkoita jotain yksittäistä työpaikkaa, vaan kokonaisuutta työntekijät näkevät ja kokevat puutteet tai heikkoudet toiminnassa samoin kuin myös ne tavat, jotka toimivat ja tuottavat tulosta. He haluavat kehittää työtään.

Työntekijöiltä kysytään usein, mikä tekee työstäsi kivaa, haluttavaa ja arvostettua. Vastaukset ovat samansuuntaisia: työ on merkityksellistä ja palkitsevaa, ja siksi hyvää, mutta kiire ja eettinen kuorma painavat viihtymisen negatiivisuuden puolelle. Usein lähihoitajien työtehtäviä on rajoitettu, eikä osaamista hyödynnetä siten kuin pitäisi, alalla on ammattiosaamisen hukkaputki. Usein todetaan myös, ettei ole rahaa ja ajatellaan, että digitalisaatio auttaa kaikkeen. 

Teknologia on hieno asia, eittämättä monessa asiassa helpottava juttu, ja siksi sitä käytetään paljon. Toisaalta tiedetään, että alussa uusi teknologia lisää työpaikalla henkilöstötarvetta ja vasta vuosien päästä, kun kaikki kynnelle kykenevät ovat oppineet käyttämään sitä, henkilöstötarve vähenee. 

Se, että entistä useampi apua tarvitseva on kotona parantumassa sairaalassa tehdystä toimenpiteestä ja kotihoidon piirissä, ei vähennä hoitajien tarvetta. Kun toimenpide tarvitseekin jatkohoitoa kotona tai kuntoutusta, se sitoo hoitajia. Kaikki eivät asu avokuntoutuksen vieressä eivätkä vain kykene liikkumaan julkisilla - jos niitä edes kulkee. Kun sairaalamaailmaan uumoillaan suuria muutoksia, täytyy miettiä kuinka paljon ja missä tarvitaan henkilökuntaa, mikä on järkevää potilaan kokonaishoidon ja kustannusten kannalta? Pieleen mennyt kuntoutus tai sen puuttuminen pilaa monta toimenpidettä. Jos kyseessä on ihminen, joka sairauksien etenemisen ja heikkenevien voimavarojen takia on pitkään kotihoidon potilaana, on varattava riittävästi hoitoaikaa, jotta hoitoa voidaan tehdä voimavaralähtöisesti.  Tämän kaiken voivat kertoa työssä käyvät SuPerin jäsenet. He tietävät mistä puhuvat, sillä heidän työnsä on arvioida ja kirjata millaisen tuloksen sovittu hoitotapa tuottaa.  

Hoitajan eettinen kuorma syntyy, kuten usein on todettu, kiireestä ja tunteesta ettei pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi eikä pysty käyttämään koko ammatillista osaamistaan hoitotilanteessa. Superilaiset arvostavat ammattiaan ja ovat ammattitaidostaan ylpeitä, eikä sitä ylpeyttä ja arvostusta ole varaa menettää.

Terveisin, Silja