Hyppää sisältöön

Palkka työsuhteen päättyessä

Työsuhteen päättyessä työntekijälle maksetaan loppupalkka, eli kaikki työsuhteesta johtuvat saatavat.

Loppupalkka tulee maksaa heti työsuhteen päättyessä, ellei muuta ole sovittu. Usein työsopimuksessa on sovittu, että loppupalkka maksetaan työsuhteen päätyttyä työnantajan seuraavana normaalina palkanmaksupäivänä tai esimerkiksi kahden viikon kuluessa työsuhteen päättymisestä.

Loppupalkasta on hyvä tarkistaa, että on saanut kaikki työsuhteesta johtuvat saatavat:

  • lomakorvaukset (pitämättömät lomapäivät)
  • työaikakorvaukset työsuhteen päättymiseen asti
  • mahdolliset ylityöt ja työaikapankin tunnit
  • lomarahan.

Jos loppupalkkaa ei ole maksettu sovittuna päivänä, tulee työntekijän huomauttaa siitä työnantajaa kirjallisesti esimerkiksi sähköpostilla. Työntekijälle muodostuu oikeus saada korkolain mukainen viivästyskorko viivästymisajalta.

Jos huomauttamisesta huolimatta palkkaa ei makseta kolmen arkipäivän kuluessa, voi työntekijä olla oikeutettu odotusajan palkkaan, joka on täysi palkka enintään kuudelta kalenteripäivältä.