Työsuhteen päättyminen
Kun työntekijä irtisanoutuu
Työntekijä ei tarvitse erityistä perustetta irtisanoutumiselleen. Työntekijän on kuitenkin noudatettava häntä sitovaa irtisanomisaikaa.
- Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde päättyy irtisanomisajan jälkeen.
- Työntekijä voi milloin tahansa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksensa.
Irtisanomisajat ovat työntekijän irtisanoutuessa seuraavat:
Työsuhteen kesto | Irtisanomisaika työntekijän irtisanoutuessa |
---|---|
Enintään viisi vuotta | 14 vuorokautta |
Yli viisi vuotta | 1 kuukausi |
Irtisanomisaika alkaa irtisanoutumista seuraavasta päivästä.
Kun työnantaja irtisanoo
Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus voidaan päättää irtisanomalla. Tällöin työnantajan on noudatettava työsopimuslaissa määrättyjä tai työehtosopimuksessa ja työsopimuksessa sovittuja irtisanomisaikoja.
Työnantajalla tulee olla irtisanomiseen lainmukainen asiallinen ja painava syy. Perusteina voidaan pitää:
- työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista
- sellaista työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi tämä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Taustalla voi olla mm. pitkäaikainen sairaus ja työkyvyn menettäminen nykyiseen tehtävään. Työnantajalla on kuitenkin velvoite selvittää sekä tarjota työntekijän työkykyä vastaavia muita työtehtäviä sekä ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuutta ennen työsuhteen päättämistä.
- työnantajan tarjottavissa olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä, jos työntekijää ei voida sijoittaa tai kouluttaa toisiin tehtäviin.
Jos työntekijä on laiminlyönyt työsuhteensa velvoitteita, häntä ei saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä.
Pätevinä irtisanomisperusteina ei pidetä työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, osallistumista lakkoon, mielipiteitä ja yhteiskunnallista toimintaa.
Kun työantaja irtisanoo työsopimuksen, irtisanomisajat ovat seuraavat:
Työsuhteen kesto | Irtisanomisaika työnantajan irtisanoessa |
---|---|
0–1 vuotta | 14 vuorokautta |
yli 1–4 vuotta | 1 kuukausi |
yli 4–8 vuotta | 2 kuukautta |
yli 8–12 vuotta | 4 kuukautta |
yli 12 vuotta | 6 kuukautta |
Irtisanomisaika alkaa irtisanomista seuraavasta päivästä.
Määräaikainen työsopimus voidaan irtisanoa ainoastaan silloin, jos irtisanomisen mahdollisuudesta on työsopimuksessa nimenomaisesti sovittu. Muussa tapauksessa määräaikaista työsopimusta ei voida irtisanoa, vaan työsopimus on voimassa siinä sovittuun määräpäivään saakka.
Työsuhde voidaan myös aina päättää sopimalla. Jos irtisanoutuminen tai koeaikapurku ei ole mahdollinen, voit ehdottaa työnantajalle määräaikaisen työsuhteen päättämistä yhteisymmärryksessä. Jos työnantaja tähän suostuu, kannattaa asiasta tehdä kirjallinen sopimus.
- Purkamisen seurauksena työsopimus päättyy välittömästi
- Työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa ainoastaan erittäin painavasta syystä. Erittäin painavana syynä voidaan pitää sellaista toisen osapuolen niin vakavaa rikkomusta tai laiminlyöntiä, ettei sopimuskumppanilta voida kohtuudella edellyttää työsopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.
- Jos työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaololleen, työnantaja saa käsitellä työsopimusta purkautuneena poissaolon alkamisesta lukien.
Työsopimus voidaan koeajan kuluessa molemmin puolin purkaa, jos työsopimuksessa on sovittu koeajasta. Koeaikapurun seurauksena työsopimus päättyy välittömästi. Koeajan tarkoituksena on selvittää vastaako solmittu työsopimussuhde molemmin puolin sille asetettuja odotuksia. Sen vuoksi koeaikapurkukynnys on matala.
Koeaikapurkua ei kuitenkaan saa tehdä syrjivällä tai epäasiallisella perusteella, kuten raskauden tai terveydentilan perusteella.
Luottamusmiehellä, luottamusvaltuutetulla, työsuojeluvaltuutetulla ja yhteistoimintaedustajalla, joka on valittu nimenomaan toimikaudeksi, on irtisanomissuoja.
Työnantaja saa irtisanoa tai lomauttaa edustajan vain, jos heidän työnsä päättyy kokonaan eikä työnantaja voi järjestää muuta vastaavaa työtä tai kouluttaa muuhun työhön.