Mikä on työaikaa?
Ruokatauko
Ruokatauko voi olla työaikaa tai omaa aikaa. Jos työntekijä saa poistua ruokatauon aikana työpaikalta, taukoa ei lueta työajaksi vaan se on omaa aikaa. Muulloin tauko on työaikaa. Jaksotyössä ruokaillaan joutuisasti työn ohessa työajalla.
Matkat
Matkoihin käytettävä aika ei ole työaikaa, ellei matkaa samalla pidetä työsuorituksena tai kyseessä on työpäivän kuluessa työntekopaikasta toiseen matkustaminen kuten kotihoidossa tapahtuu. Matkustaminen ensimmäisen kerran työpaikalle ja työpäivän päätyttyä sieltä kotiin ei ole työaikaa.
Matka-aikaa pidetään työaikana myös silloin, kun esihenkilö määrää työntekijän kulkemaan lähtöpaikasta työtehtävän suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan. Tarkemmat määräykset matka-ajoista löytyvät työehtosopimuksista.
Koulutus
Koulutusaika luetaan työajaksi, jos koulutus järjestetään työvuoroluettelon mukaisena työaikana.
Koulutus ei välttämättä ole työaikaa, vaikka työnantaja maksaa palkkaa koulutuksen ajalta. Työnantajan tarjoamien koulutusten osalta kannattaakin aina erikseen selvittää, luetaanko koulutukseen käytetty aika työajaksi. Näistä löytyy ohjeita työnantajan sisäisiltä nettisivuilta.
Terveydenhuollolliset tutkimukset ja tarkastukset
Terveydenhoidollisiin tutkimuksiin ja tarkastuksiin kulunut aika voidaan lukea määrätyissä tapauksissa työajaksi. Säännöt vaihtelevat työehtosopimuksittain.
Varallaoloaika
Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaololla tarkoitetaan, että työntekijä sitoutuu vapaa-ajallaan olemaan tarvittaessa työnantajan tavoitettavissa. Varallaoloajasta maksetaan erillinen korvaus. Varallaoloaika muuttuu työajaksi, kun ryhdytään työntekoon.