Hyppää sisältöön

Palkkaus peruskunnissa

Kuntasektorilla palkkausjärjestelmä on muuttumassa. Aiemmin palkan määräytymisen perusteena on ensisijaisesti ollut tehtävien vaativuus. Jatkossa palkka määritellään tehtävässä edellytettävän osaamisen ja vastuun perusteella. Kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa (KVTES) on määritelty kunkin tehtävän vähimmäis- eli peruspalkka, jota työntekijälle tulee vähintään maksaa. Hyvin usein työstä maksettava palkka on kuitenkin suurempi kuin palkkaryhmän mukainen alin palkka.

Peruspalkan lisäksi voidaan maksaa myös muita palkanosia, kuten tasolisää, henkilökohtaista lisää tai työkokemuslisää sekä tuntikohtaisia korvauksia epämukavalta työajalta.

Uusi palkkausjärjestelmä tulee voimaan 1.2.2025, mutta työnantajalla on lokakuuhun 2025 asti siirtymäaikaa siirtää työntekijät ja työtehtävät uusille palkkatasoille. Palkan tulee olla uuden järjestelmän mukainen 1.10.2025 lukien.