Esitteet

SuPerin jäsenenä saat käyttöösi liiton monipuoliset jäsenedut sekä tukea ja turvaa työelämään.

Koulunkäynninohjaajan työ edellyttää taitoa kohdata erilaisuutta, edistää suvaitsevaisuutta, tunnistaa ongelmatilanteita ja toimia ennaltaehkäisevästi.

SuPer tarjoaa edunvalvontaa ja turvaa myös yrittäjille. Jäsenmaksu on vain
10 euroa kuukaudessa ja sillä saat monia hyödyllisiä etuja.

Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Henkilöstörakenteella on vaikutusta.

Todellisuus desimaalien takana. Suomessa ikäihmisten asumispalveluissa olevat ovat vähintään keskivaikeasti muistisairaita ja runsaasti apua tarvitsevia.

Vanhuspalvelujen tarve kasvaa Suomessa väestön ikääntyessä. SuPer on koonnut 28 teesiä hoitajapulan ratkaisemiseksi.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan säädökset ja ammattieettiset periaatteet ohjaavat
ammattilaisten toimintaa.
Julisteet

Jo apuhoitajakoulutuksen alusta alkaen ammattikunnan edustajia on yhdistänyt lupaus, jonka hoitajat perinteisesti lausuvat valmistujaistilaisuudessaan.

SuPer on laatinut listan vinkeistä, joilla kansainvälisen ja monikulttuurisen työyhteisön elämästä tulee sujuvaa.
Muut julkaisut

Työntekijöiden liikkuminen maasta toiseen on jokaisen työntekijän oikeus. Ulkomaista työvoimaa rekrytoitaessa sekä lähtö- että kohdemaassa on toimittava eettisesti ja oikeudenmukaisesti.
Suomen julkisen alan ammattiliittojen kv-verkoston (FiPSU) julkaisu.
Kaikkien julkaisujen ja esitteiden copyright © SuPer ry