Liikkeenluovutus
Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen tai säätiön tai niiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle ja lisäksi, että luovutettava liike tai sen osa säilyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Työsuhteet ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät liikkeen luovutuspäivänä luovutuksensaajalle.
Liikkeen luovutuksessa työnantaja vaihtuu ja uudeksi työnantajaksi tulee luovutuksensaaja, työntekijät siirtyvät uudelle työnantajalle niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen eikä työsuhde katkea.
Liikkeen luovutuksen edellytyksiä ovat:
- työnantaja vaihtuu
- osapuolten välillä on oikeudellinen yhteys
- toiminnallinen kokonaisuus luovutetaan (edellytys täyttyy, jos luovutuksen kohde voisi toimia myös itsenäisenä liiketoimintana ja lisäksi asiaan vaikuttaa, pysyykö kokonaisuus luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena).
- viranhaltijan asemasta liikkeen luovutuksessa on säädetty laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta.
Liikkeen luovutus voi tulla kyseeseen, kun palveluntuottaja vaihtuu. Liikkeen luovutuksessa työntekijät siirtyvät uudelle työnantajalle niin sanottuina vanhoina työntekijöinä, eli työntekijän työsuhde jatkuu ennallaan.
Työsuhteiden oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-edut siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle.
Liikkeen luovutus ei edellytä uusien työsopimusten tekemistä! Mikäli työsopimukset kuitenkin uusitaan, tulee aina varmistua siitä, ettei uusilla työsopimuksilla heikennetä työntekijän työsuhteen ehtoja.
Kannattaa olla yhteydessä luottamusmieheen ja tarvittaessa liittoon varmistaaksesi, ettei ehtoja tässä yhteydessä heikennetä.