Korvaava työ
Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä, joka on työkyvytön suorittamaan tavanomaisia työtehtäviään, tekeekin kevennyttyjä työtehtäviä sairauslomalla olemisen sijasta.
Jos lääkäri on lääkärintodistuksessa arvioinut työntekijän työkyvyttömäksi, on työntekijällä oikeus olla sairauslomalla. Työnantaja ei voi tässä tilanteessa velvoittaa työntekijää korvaavaan työhön. SuPer ei myöskään suosittele sopimaan korvaavasta työstä ilman, että korvaava työ perustuu lääkärin arvioon.
Jos lääkäri on kuitenkin lääkärintodistuksessa arvioinut työntekijän olevan työkykyinen korvaavaan työhön, on työntekijä lähtökohtaisesti työnantajan määräyksestä velvollinen korvaavaa työtä tekemään.
Korvaavan työn on kuitenkin oltava sellaista, jota työntekijä on työsopimuksensa mukaan velvollinen tekemään. Muun kuin työsopimuksen mukaisen työn tekeminen korvaavana työnä edellyttää työntekijän suostumusta.
Suositeltavaa on myös, että korvaava työ perustuisi kaikissa tilanteissa työntekijän vapaaehtoisuuteen tehdä korvaavaa työtä.
- Korvaavaa työtä teetettäessä on aina huomioitava työntekijän työkyvyn palautuminen. Jos työntekijä tehtyään korvaavaa työtä havaitsee, ettei hän kykene korvaavaan työhön, kannattaa työntekijän hakeutua uudestaan lääkärin vastaanotolle. Lääkäri tekee tällöin työntekijän työkykyä koskevan uuden arvion.
- Korvaavasta työstä maksetaan vähintään työsopimuksen ja työehtosopimuksen mukainen palkka.
- Jos työkyvyttömyyden taustalla on työtapaturma, ei korvaavaa työtä tule käyttää.