Hyppää sisältöön

Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelut

Uusi lakkovaroitus annettu ja vuoronvaihtokielto ja hakusaarto jatkuvat yksityisellä sosiaalipalvelualalla (SOSTES).

Jäsenyys  

SuPer on lähihoitajien oma liitto!

SuPer on ainut liitto, joka on keskittynyt lähihoitajien edunvalvontaan. SuPerissa on voimaa! 

Ikäihmisten hoito  

SuPer hyvän ikäihmisten hoidon puolesta

Lähihoitajat ovat suurin ammattiryhmä ikäihmisten hoidossa. SuPer on vaikuttamassa siihen, että ikäihmiset saavat hyvää hoitoa ja superilaiset hoitajat voivat tehdä työnsä hyvin.  

Ikäihmisten hoito  

Henkilöstömitoitus vanhustenhoidossa

Riittävä koulutetun hoitohenkilöstön määrä ja tehokas valvonta ovat välttämättömiä turvallisen hoidon turvaamiseksi ikäihmisten hoidossa.

Omavalvonta  

Mitä tarkoittaa omavalvonta?

Jos työpaikkasi on sosiaali- ja terveydenhuollossa tai yksityisessä varhaiskasvatuksen yksikössä, tulee siellä tehdä omavalvontasuunnitelma.

Kansainvälinen työyhteisö

Onnistumisen ohjeet työpaikan monikulttuuriseen arkeen

SuPerilla on oma vieraskielisten verkosto, jonka tavoitteena on saada vieraskieliset aktiivisiksi ammattiosaston toimijoiksi. Olemme myös laatineet työpaikoille ohjeet monikulttuuriseen arkeen.

Kaksi iloista lähihoitajaa lyö kättä yhteen.

Jäsenyys

10 hyvää syytä kuulua SuPeriin

Tutustu mitä kaikkea SuPerin jäsenyydellä saat.

Miniwebinaarit

Nyt mä soitan liittoon – mitä SuPer voi tehdä sun puolesta?

Sinä, joka haluat tietää oikeutesi ja vetää omat rajat työelämässä, tule mukaan miniwebinaarin ja opit miten SuPer voi auttaa sinua.

Lääkehoidon päivä 12.3.2026. Lääkehoito alkaa tiedosta – Itsehoitolääkkeet osana lääkitystäni.

Lääkehoidon päivä

Osallistu webinaariin

”Lääkehoito alkaa tiedosta – Itsehoitolääkkeet osana lääkitystäni”

Tämä sisältö vaatii evästeet.

Sote-sopimus ja hyvtes

Mikä on tasopalkkamalli?

Hyvinvointialueilla otetaan tämän vuoden aikana käyttöön uudet tasopalkkajärjestelmät. SOTE-sopimuksen osalta järjestelmä on otettava käyttöön viimeistään 1.10.2026.

Piirroskuva: Lähihoitajat osallistuvat SuPerin NukkariVarttiin lasten lepohetken aikana

Varhaiskasvatus

Tervetuloa NukkariVartin pariin

NukkariVartti on lyhyt tietoisku lasten parissa työskenteleville superilaisille. Alkuvuonna on puhuttu työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta.

Kampanja

Rajanvetoa-webinaarit

Vuonna 2026 SuPer keskittyy hyvinvointiin, jaksamiseen ja omien rajojen tunnistamiseen. Haluamme tarjota jäsenillemme työkaluja siihen, että sinä voit hyvin – sekä työssä että vapaa-ajalla.

Tarinat  

Matti Rajala hurahti hoitotyöhön ensimmäisessä harjoittelussa

Pöytyäläinen Matti Rajala vaihtoi alaa ja valmistui lähihoitajaksi aikuisiällä. Hän kertoo, miksi hoitotyö on mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Edunvalvonta

SuPerin jäsenet saivat viime vuonna yhteensä lähes 850 000 euroa korvauksia

SuPer ratkoo vuosittain tuhansia työsuhteisiin liittyviä epäselvyyksiä.

Neuvonta

Maksettiinko palkka väärin?
Onko henkilöstömitoitus riittävä?

Tämä sisältö vaatii evästeet.

Podcast

Hoitajan hyvinvointi – Vaihdevuodet ja työyhteisö

Vaihdevuosien vaikutuksista työyhteisöön ovat keskustelemassa väitöstutkimusta aiheesta tekevä SuPerin asiantuntija Heta Siranko sekä lähihoitajat Eevi Laaksonen Jorvin sairaalasta ja Sisko Metso Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta.

Opiskelijajäsenyys kannattaa!

Opiskelija, SuPerin jäsenenä saat etujasi valvovan vahvan liiton ja monipuoliset jäsenedut.

Jäsenedut

Opiskelijajäsenenä saat monipuoliset edut. Liity jäseneksi ja hyödynnä etusi!

Opiskelija: Suosittele SuPeria!

Superilaisena sinut palkitaan jokaisesta uudesta jäsenestä rahanarvoisella lahjakortilla.

Valmistuva jäsen

SuPer on tukenasi ja auttaa ja neuvoo kaikissa työelämän tilanteissa.

Jäsenyys

Pidä jäsentietosi ajan tasalla helposti verkossa.

100+ jäsenetua!

Käytä hyödyksesi kaikki SuPerin jäsenyyteen kuuluvat jäsenedut. SuPerin loma-asuntojen haku kesäkaudelle on nyt!

Tärkeissä töissä

Kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöjen yhteinen työelämäkokonaisuus sisältää työkaluja, webinaareja, oppaita ja työkaluja sekä työntekijöille, työnantajille että organisaatioille.

Viittomakielinen lastenhoitaja Avram Leinonen: ”Lapsen omaa kieltä ei voi korvata tulkkauksella”